Kainalopallokorneri

Amerikkalainen jalkapallo on saanut alkunsa yliopistoissa. Rugbysta kehittynyt pallopeli muovautui koulujoukkueiden kohtaamisissa siksi nurmikenttien shakiksi kuin me sen nykyään tunnemme. Ammattilaisuuskin tarttui amatööriperinteen tiukimpaan lippulaivaan heikosti saaden yliotteen yliopistopeleistä vasta 1960-luvun aikoihin. Tänäkin päivänä yliopistofutis liikuttaa suuria massoja: Jenkkilän 20:n suurimman jenkkfutisstadionin joukossa vain yksi kuuluu ammattilaisjoukkueelle. Yliopistopallo on suurta varsinkin niissä maan osissa joissa ammattilaisjoukkueita ei ole. Tämä hulluus on synnyttänyt myös joukon verivihollisuuksia, joiden historia saattaa ulottua vuosikymmenten taakse.

The Game - Harvard vs. Yale

Järjestelmällisyys ennen kaikkea. Jos jostain pitää aloittaa, kannattaa aloittaa alusta. Harvardin ja Yalen väliset kamppailut ulottuvat syvälle kainalopallon alkuhistoriaan, aikaan, jolloin laji oli vasta erottumassa rugbysta. Ensimmäinen ottelu pelattiin vuonna 1875. Vaikka ottelusarjassa olevat aukot 1800-luvun lopusta sekä maailmansotien vuosilta tekevätkin siitä vasta kolmanneksi eniten pelatun sarjan, aloitusvuoden perusteella se on historian vanhin edelleen pelattava. Ensimmäinen ottelu oli myös sikäli merkittävä, että se oli ensimmäinen kahden yhdysvaltalaisen yliopiston välillä pelattu amerikkalaisen jalkapallon ottelu. Harvard oli jo edellisenä vuonna ottanut yhteen kanadalaisen McGillin yliopiston kanssa.

Koska näiden kahden koulun väliset kamppailut alkoivat jo kainalopallon esihistorian aikaan, ne ovat myös suurelta osin olleet mukana muokkaamassa jenkkipallon sääntöjä. Lajin eriytyminen rugbysta oli pitkä ja kivuliaskin prosessi - kuten monet tuon ajan pelaajat tulivat huomaamaan. Vuoden 1892 pelissä Harvard esitteli uuden hyökkäysaseensa: flying wedgen. Brutaaliin voimaan nojannut juoksumuodostelma oli yhtä tehokas kuin vaarallinenkin: loukkaantumisilta ja jopa kuolemantapauksiltakaan ei vältytty. Se kiellettiinkin varsin nopeasti. The Game toimi tutkimuslaboratoriona myös eräälle lajin nykysääntöjen kantaisälle, Walter Campille. Hän aloitti “vaatimattomasti” peluuttaen vain yhtätoista pelaajia kentällä kerrallaan (siihen asti pelissä oli ollut 15 pelaajia, kuten kantalaji rugbyssa). Herran uurastuksen tuloksena uusi peli sai muutamat nykypäiviinkin säilyneet avainpiirteensä: aloituslinja, T-muodostelma, yrityssarjat jne.

Nykyään ottelu on - jos ilmaisu sallitaan - iso asia vain pienelle elitistiselle piirille. Lajin pioneeriaikojen suuret eivät ole olleet suuria enää vuosikymmeniin: Harvard Crimsonin viimeisin kansallinen mestaruus on vuodelta 1917, Yale Bulldogsin taas 1927. On myös varsin epätodennäköistä, että kumpikaan enää siihen yltäisikään, Ivy League kun kuuluu NCAA Division I Championship´iin (ent. I-AA), josta ei juuri mahdollisuuksia isoihin bowl-otteluihin ole. Niinpä marraskuun lopun klassikko on tyypillisimmin myös kauden päätösottelu. Myös koulun senioreille, joista vain harvat jatkavat uraansa ammattilaiskentillä (Ivy League ei myönnä urheilustipendejä), seniorivuoden The Game on todellinen huippukohta.

Kuten vihollisuuksien luonteeseen kuuluu, löytyy ottelun historiasta kaikennäköisiä myyttisiinkin mittoihin päässeitä tapauksia. Monet näistä liittyvät koulujen maskottien, erityisesti Yalen bulldogin Handsome Danin, ympärille. Vuonna 1908 Harvardin valmentajan Percy Haughtonin kerrotaan kuristaneen erään bulldogin kuoliaaksi pukukopissa nostaakseen joukkojensa taistelumieltä. Hieman harmittomammasta tempauksesta vastasivat Yalen opiskelijoista koostunut poppoo, joka vuonna 2004 kehitti vanhan kunnon “plakaattipilan”: he tilasivat kasan valkoisia ja punaisia plakaateja, joita he harvardilaisiksi tekeytyneinä jakoivat Harvardin opiskelijoille. He sanoivat niiden muodostavan sanat “GO HARVARD”, joten hämmästys lienee ollut suuri kun lehtereillä lukikin talonkokoisin kirjaimin “WE SUCK” Ovatpa muutkin koulut saaneet mainosaikaa ottelussa, kun kaksi arvostetun tiedekoulun MIT:n opiskelijaa päätti vuonna viuhahtaa pelikentän poikki koulunsa nimikirjaimet maalattuna kehoonsa.

KUULUISUUKSIA SOTISOVASSA:

-näyttelijä Tommy Lee Jones pelasi Harvardin joukkueessa 60-luvun lopussa hyökkäyksen linjamiehenä. Hän oli mukana myös vuoden 1968 Harvard-Yale-ottelussa, jota pidetään historian parhaimpana. Mies valittiin samana vuonna Ivy Leaguen tähdistöön.

-nykypelaajista Matt Birk, Minnesota Vikingsien 4-kertainen Pro Bowl-mies, valmistui opinahjosta vuonna 1998