Kainalopallokorneri

No niin, olisikohan aika taas naputella…

Kainalopallokornerin verkkaiseen päivitystahtiin löytynee selitys NFL-kaudesta: kirjoituskunta tuskailee NFL Fantasyn GM:nä taistossa blogin nimikkoliigan herruudesta. Joka tapauksessa karavaani kulkee ja koirat haukkuvat. Karavaanilla tässä viittaan alati kiihtyvään jefukauteen lajin syntyperillä ja erityisesti yliopistokentillä. Viimeisiä kierroksia vedetään ja useimmissa konferensseissa ratkaistaan tänä viikonloppuna mestaruudet. Silti, henkilökohtaisesti siirrän huomioni vallan toiseen otteluun…

Army vs. Navy

Kaikki Suomen raskaassa palvelleet tietävät kuinka kovaa koulutushaarojen välinen kilpailu on. Oma porukka on aina kovin kaikista, oli kyseessä sissi, sotilaspoliisi, jääkäri tai huolto. USAn asevoimat eivät tässä asiassa eroa suomipojista, ja mikäs sen amerikkalaisempaa kuin salskeiden kadettien välinen jefuottelu.

Yhdysvaltojen armeijan ja laivaston akatemioiden väliset ottelut alkoivat vuonna 1890. Vuoden 1893 kohtaamisen jälkeen seurasi viiden vuoden tauko, jonka jälkeen ottelusarjaan on tullut vain muutamia välivuosia. Katkeamaton se on ollut vuodesta 1930. Alkuvuosina ottelu kiersi kummankin joukkueen kotikentillä mutta vuodesta 1899 se on paria poikkeusta lukuunottamatta pelattu puolueettomalla areenalla. Philadelphiasta on muodostunut jo perinteinen isäntäkaupunki ottelulle, sillä kaikkiaan 107:sta pelistä 80 on pelattu kaupungin eri stadioneilla (vuodesta 2003 alkaen Lincoln Financial Fieldilla). Paikka on varsin optimaalinen, sillä molemmat opinahjot, armeijan West Point sekä laivaston Annapolis, sijaitsevat suurinpiirtein yhtä etäällä kaupungista.

Näiden kahden välinen kilpailu on todella kovaa. USA:n ilmavoimien akatemia (Air Force) on selkeä kolmas pyörä sotilasakatemioiden sarjassa, vaikka niiden kesken jaetaankin Commander in Chief’s Trophy. Armeijan ja merivoimien upseerit kisaavat kaikessa niin kouluaikana kuin aktiivipalveluksessakin. Rakkaalle viholliselle EI YKSINKERTAISESTI HÄVITÄ. Molemmissa laitoksissa tätä toitotetaan joka puolella: jopa laivaston joukkueen punttisalilla levypainoissakin lukee “BEAT ARMY!” Itse ottelussakin ei ole tavatonta että joukkueiden maskotitkin pistävät painiksi.

Silti, vaikka keskinäinen kisaaminen saattaa joskus näyttää hurjaltakin, se tehdään hyvässä hengessä. Vastustajaa kunnioitetaan loppuun asti, kuten tulevien upseerien arvolle kuuluukin. Ottelussa on myös suuri tunnelataus: kuten muutkin “ei-ihan-huippu”-yliopistojoukkueiden pelaajat, myöskään kadetit harvoin pääsevät ammattilaisiksi. Muista kouluista poiketen heillä on vielä velvollisuus palvella vähintään neljä vuotta valmistumisensa jälkeen, jonka jälkeen heitä yleensä pidetään liian vanhoina. Seniorivuoden Army-Navy-peli jääkin siis monille viimeiseksi jefupeliksi. Näinä aikoina, kun isänmaa myös sotii, saattavat uutiset kurssikavereista olla kaikkea muuta kuin iloiset. Vuoden 2004 ottelussa muistettiin yhtä Irakissa kaatunutta Navyn pelaajaa.

Joten mikäli kiinnostaa aito rakkaus jefuun ja asiallisella tasolla oleva isänmaallinen asenne, suosittelen!!