Super Bowl tulee taas - Suomeenkin

Super Bowl XLII

Enää viikko ja sitten jyrähtää: NFL:n loppuottelu Super Bowl XLII kerää jälleen jefukansan TV:n ääreen. 42:nnen kerran pelattava suurottelu saa tänä vuonna areenakseen puolitoistavuotiaan University of Phoenix Stadiumin, jonka loppuottelua varten äärimmilleen laajennetuille lehtereille mahtuu fanittamaan yhteensä 73,000 ihmistä. Maailman suurimmaksi yksittäiseksi urheilutapahtumaksikin tituleerattu ottelu on suuruudestaan huolimatta melko sisäsiittoista viihdettä: noin sadasta miljoonasta TV-katsojasta 98% on Pohjois-Amerikasta. Suomessakin se on suhteellisen pienen porukan hupia.

Omassa armaassa Suomessamme, missä joka vuosi jaksetaan elätellä uusia toiveita potkupallon maajoukkueen pääsystä jonnekin isompiin kinkereihin, Super Bowl ravistelee omaa coubertinilaista puhtaan hellenististä urheilukulttuuriamme. Joka vuosi ja tasaisen varmasti. Epäilevien tuomasten kirjoitukset ovat jo sentään jääneet vähemmistöön, ja niihin muutamiinkin suhtautuu jo määrätyllä hilpeydellä, mutta viime vuonna oli aamukahvi mennä väärään kurkkuun Aamulehteä lukiessa. Sinällään varsin asiallisen Heimo Elosen Super Bowl-uutisen vieressä oli lehden tomittajan kirjoittama “Näkökulma” tulevasta suurtapahtumasta. Tai paremminkin siitä kuinka karmeita kriminaaleja kentillä liikuskelee (keskittyen lähinnä Chicaco Bearsin Tank Johnsonin siviilielämän koukeroihin), josta osuvalla aasinsillalla päästiinkin sitten siihen, kuinka jokaisen futarin otsaan voipi huoletta isolla leimasimella lätkäistä lapseensekaantuja-asekauppias-huumediileri-leiman. Silti, ehkäpä parhaiten koko vuodatuksen annin kiteyttivät stoorin loppusanat:

“Jos siis aiot valvoa ensi yönä ja nauttia maailman pumpatuimpien urheilijoiden suorituksista pupillit väsymyksestä seisoen, voit lohduttautua sillä, että seisoo ne napit dopinghumalassa taistelevien urheilijoidenkin päässä”.

Myönnettäköön silti, ettei totuuden siementä futareiden toikkaroinneista voida kieltää. Lähihistorian kansallisten tragedioiden luulisi silti antaneen aavistuksen perspektiiviä ennen kuin lähdetään ristiinnaulitsemaan yhtä lajia.

MTV3 tekee jälleen vuosittaisen kulttuuritekonsa lähettämällä ottelun suorana oman kylän poikien ollessa mikin varressa. Vaikka Maikkarin panos amerikkalaisen jalkapallon ilosanoman levittämisessä tänne Pohjolan pimeyteen on kuukautista korvausta vastaan kainalopalloa lähettävän kaapelifirman tarjonnan rinnalla liki mitätöntä, on sille silti hiukan nostettava hattua. Nykyisellään itkettävän ja naurettavan välimaastossa seilaava jefutarjonta suomalaisilla kanavilla menettäisi Super Bowlin myötä puolet - kolmasosan, mikäli Suomi-Ruotsi satutaan pelaamaan Suomessa. Painoarvoa lisää myös se, että tapahtuma kiinnostaa myös tavallista kaduntallaajaa: moni ensimmäistäkään ottelua katsonut ihminen katsoo Super Bowlin, koska se on Super Bowl.

Ottelun näyttäminen maksuttomilla kanavilla on ensiarvoisen tärkeää isomman asian, lajin esilletuomisen, vuoksi. Ensi syksynä järjestetään Tampereella ensimmäiset U-16 PM-kisat, ja runsaan puolentoista vuoden päästä pelataan Helsingissä miesten EM-turnaus. Marginaalilajin näkyvyyden eteen uurastaminen on hikistä hommaa, ja siinä työssä Super Bowlillakin on oma osansa.

28.1.2008 2:59 | Teemu | aihe: NFL

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

2 kommenttia:

  1. Katsoja pelistä:

    “Jos siis aiot valvoa ensi yönä ja nauttia maailman pumpatuimpien urheilijoiden suorituksista pupillit väsymyksestä seisoen, voit lohduttautua sillä, että seisoo ne napit dopinghumalassa taistelevien urheilijoidenkin päässä”.

    Tätä ei ilmeisti ollut kirjoittanut Heimo, vai oliko?

    Itsellen ensimmäisenä tuli mieleen laittaa “hieman” palautetta aiheesta Suomalaisten lempilajit ja doping.

  2. Teemu:

    Juu ei, tämä ei ole lähtöisin Heimon kynästä, vaan sen erään onnettoman toimittajan, johon tuossa (ainakin toivottavasti) viittasin.

Kommentoi