Kainalopallokorneri

Tämän vuoden Super Bowlin ennakkosuoksikin historia ei yllä ihan niin pitkälle kuin vastustajansa, mutta värikäs se on siitä huolimatta. Joukkueen historia alkoi myöhään syksyllä 1959 bostonilaisen liikemiehen Bill Sullivanin ajatuksena.

Ensiaskeliaan ottaneeseen American Football Leagueen mukaan lähtenyt uusi joukkue ristittiin Boston Patriotsiksi. Nimen Sullivan bongasi nimiehdotuksia varten järjestetyn kilpailun sadosta. 60-luku oli silti tiukkaa aikaa: kuten Giants, joutui Patriotskin pelaamaan useilla eri omistajien stadioneilla, mm. Bostonin kuuluisalla baseball-stadionilla Fenway Parkilla. NFL ja AFL yhdistyivät kaudeksi 1970, ja seuraavana vuonna Patriots sai ensimmäisen oman areenansa, Foxboro Stadiumin. Joukkueen muutettua samalla pikkukaupunki Foxborough`iin, 30 km:n päähän Bostonista, muuttui myös joukkueen nimi New England Patriotsiksi. 70-luvun kahta play-off-ottelua lukuunottamatta menestystä ei juuri tullut.

80-luvun alun mieleenpainuvin episodi koettiin lakkokaudella 1982. Joulukuun talvimyrskyssä pelatussa kotiottelussa Miami Dolphinsia vastaan Patriots lähti yrittämään potkumaalia ottelun lopussa. Paksun lumikerroksen peittämä kenttä ei tosin antanut hyviä kertoimia potkun onnistumiselle, joten päävalmentaja Ron Meyer käski muuan Mark Hendersonin - työmääräyksellä pelissä ollutta vankia - auraamaan kentälle aukon potkumaaliyrityksen spottia varten. Henderson hurautti John Deerensä käyntiin, ja hetkessä loi lumesta vapaan kohdan kenttään. Miamin valmentaja Don Shula protestoi pää punaisena tempausta, muttei lopulta voinut kuin katsoa Patriotsin potkaisijan John Smithin upottaessa helpon 33-jaardisen. Näillä pisteillä Patriots ottelun lopulta voittikin 3-0.

Isoa menestystä saatiin odottaa aina 80-luvun puoliväliin asti. Kauden 1985 päätteeksi joukkue taisteli itsensä aina Super Bowliin asti, mutta vastaan asettui Chicago Bears. Kauden aikana vain yhden ottelun hävinnyt karhulauma ei antanut loppuottelutulokkaalle mitään mahdollisuuksia vaan likipitäen raateli Patriotsin uuden 46-puolustuksensa turvin. Loppuotteluun päättyi myös yhdeksi kaikkien aikojen hyökkäyksen linjamieheksi arvostetun John Hannah´in ura. 11-kertainen All Pro-pelaaja laittoi nappikset naulaan 13:n kauden jälkeen. Hänet valittiin Hall of Fameen vuonna 1991.

Seuraavan kauden pudotuspelivierailun jälkeen Patriots ei päässyt jatkopeleihin kahdeksaan vuoteen. Edes Boston Collegen Heisman Trophy-voittaja, pelinrakentaja Doug Flutien saapuminen joukkueeseen ei esityksiä parantanut. Taustoissakin kiehui: Sullivanin perhe oli kärsinyt miljoonien dollareiden tappion huonoilla sijoituksillaan, ja vuonna -88 joukkue keikkui konkurssin partaalla. Ostajaksi löytyi lopulta Victor Kiam. Epävarmuus kuitenkin jatkui kentällä, ja kausi -89 päättyi tulokseen 5-11. NFL:n standardien mukaan pelinrakentajaksi alimittainen Flutie siirtyi rajan taaksen Kanadan CFL:ään.

Edes päävalmentajaksi tullut Rod Rust ei saanut laskua pysäytettyä. Kaudella 1990 joukkue tahi umpisurkean 1-15-tuloksen. Rust sai tehdä tilaa Dick MacPhersonille, ja toimitusjohtajan pallille istahti Sam Jankovich. Odotukset alkoivat kasvaa kohti kautta, joka loppuen lopulta päättyi liki yhtä surkeasti kuin edellinen: 2-14. Nyt sekä MacPherson että Jankovich päätyivät kilometritehtaalle, ja huhut joukkueen myymisestä alkoivat levitä. Victor Kiam oli myynyt joukkueen st. louislaiselle liikemies James Orthweinille, jonka unelmana oli ollut palauttaa NFL-pelit takaisin kotikaupunkiinsa Cardinalsin lähdettyä Arizonan aurinkoon.

Huhujen velloessa iso luuta heilui: penkin taakse palkattiin New York Giantsin kahdesti mestariksi vienyt Bill Parcells, joukkueen vanha “Pat Patriot”-logo vaihtui nykyiseen malliin ja peliasujen pääväri vaihtui punaisesta siniseen. Vuoden 1993 varaustilaisuudessa joukkue valitsi ensimmäisellä vuorollaan pelinrakentaja Drew Bledshoen. Muita haaviin jääneitä olivat mm. sisempi laituri Ben Coates sekä tukimies Willie McGinest. Kentällä muutokset eivät silti vielä suuria tehneet, ja kausi päättyi 5-11-tulokseen, mikä entisestään vahvistivat siirtoaikeita. Sitten estradille astui Robert Kraft. Jo Patriotsin konkurssikypsän kotiareenan ostanut liikemies halusi pitää joukkueen Bostonin alueella, ja teki Orthweinille tarjouksen, johon tämä lopulta suostui. Omistajuus vaihtui 172 miljoonan dollarin hintaan, ja Patriots pysyi Foxborough´ssa.

Kausi 1994 alkoi hiukan nihkeästi, mutta vauhti parani loppua kohti ja lopulta joukkue selvisikin pitkän tauon jälkeen pudotuspeleihin. Noutaja tuli ensimmäisellä kierroksella mutta valoa oli jo näkyvissä tunnelin päässä. Vuoden -95 varaustilaisuudesta Patriots hankki keskushyökkääjä Curtis Martinin. Kausi muistetaan parhaiten Monday Night Footballin paluuna Foxborough`un. Kaudella 1981 sattuneessa välikohtauksessa osan yleisön riehuminen johti useisiin pidätyksiin, ja sen seurauksena maanantai-illan klassikkoa ei pelattu Bostonin liepeillä yli vuosikymmeneen

Vuonna 1996 Patriots varasi laituri Terry Glennin, mistä päävalmetaja Parcells ei ollut lainkaan mielissään. Diivailevaa staraa “ämmäksi” tituleerannut Parcells joutui kuitenkin nielemään kiukkunsa, kun Glenn osoittaui hankintansa arvoiseksi. Puolustuksen puolella toista kauttaan pelannut kulmapuolustaja Ty Law kasvoi myös rooliinsa hyvin, kuten myös Tedy Bruschi ja Ted Johnson, ulkoavut tukimiesosastolle. Voitokkaaseen 11-5-tulokseen päätynyt joukkue pääsi suoraan pudotuspelien toiselle kierokselle. Tiensä aina Super Bowliin raivannut Patriots oli taas menestyksen harjalla vaikka taustalla kuohui: Kraft oli ajautunut Parcellsin kanssa riitoihin päävalmentajan päätäntävallasta. Omasta auktoriteetistaan varsin ehdoton Parcells jättikin joukkueen tappiollisen loppuottelun jälkeen.

Parcellsia päävalmentajana seurasi Pete Carroll. Patriots pääsi kaudella -97 pudotuspeleihin tuloksella 10-6, mutta tästä alkoi loiva alamäki. Parcells houkutteli Martinin kanssaan New York Jetsiin, ja juoksupeli jäi tulokaspelaaja Robert Edwardsin harteille. Taakka oli liian suuri ja vaikka pudotuspeleihin juuri ja juuri päästiin, ei loukkaantuneen Bledshoen varamies Scott Zolak pystynyt joukkuettaan voittoihin viemään. kauden -99 päätyttyä 8-8-tulokseen Carroll sai lähteä.

Uusi vuosituhat toi uuden päävalmetajan ja uuden stadionin. Parcellsin legendaarisessa Giants-joukkueessa puolustuksen valmentajana toiminut Bill Belichick toi mukanaan myös uuden kulttuurin: rahanahneet diivat saivat kaksi vaihtoehtoa, parantaa tapansa tai lähteä, ja heidät korvattaisiin halvemmilla mutta paremman työmoraalin omaavilla pelureilla. Yksinkertaisesti, Belichick lähti luomaan yhtenäistä joukkuetta yksilöryhmän sijaan. Bob Kraft puolestaan juoni joukkueelleen uutta kotia. Neuvottelut toisensa jälkeen kuitenkin kaatuivat, ja hän tyytyi lopulta rakentamaan uuden stadionin vanhan Foxboro Stadiumin viereen. Gillette Stadium avautui keväällä 2002.

Ennen uudelle areenalle pääsyä Patriots nosti kuitenkin uutta myrskyä. Belichickin “tähtien tappaminen” näytti tuottaneen tulosta ja esiin nousivat mm. laiturit Troy Brown ja David Patten. Myrskyn silmässä hääri Tom Brady, edellisen vuoden draftin varaus numero 199. Bledshoen loukkaannuttua Brady sai näyttää kykynsä ja saikin aloittajan paikan. Kausi eteni hurjaa vauhtia kun miltei nimettömät suuruudet puhalsivat yhteen hiileen. Huipentuma koettin Super Bowl XXXVI:ssa, kun potkaisija Adam Vinatieri nosti riemun kattoon viime sekuntien potkumaalillaan. Joukkueen ensimmäinen mestaruus tuli kahden tappiollisen loppuottelun jälkeen.

Vaikka Patriots jäikin seuraavalla kaudella ulos pudotuspeleistä, tie huipulle oli avattu. Kauden 2003 alkukankeuksista päästyään joukkue puksutti voitosta voittoon, ja saavutti lopulta toisen mestaruutensa yhdessä historian tiukimmista Super Bowleista Carolina Panthersia vastaan. Voittojen tie jatkui aina seuraavalla kaudelle, jolloin Pittsburgh Steelers katkaisi historiallisen 21 ottelun voittoputken. Pudotuspeleissä Patriots voitti Indianapolis Coltsin edellisen vuoden tapaan sekä Pittsburghin. Super Bowlissa antautua sai Philadephia Eagles Patriotsin noustessa mm. Steelersin ja Cowboysin vierelle voittamalla kolme loppuottelua neljässä vuodessa.

Sittemmin Super Bowl onkin karttanut Patriotsia. Lähimmäksi päästiin viime vuonna, mutta Colts maksoi vanhat kalavelat viemällä konferenssifinaalin matkalla omaan loppuotteluvoittoonsa. Tämä kausi onkin sitten ollut historiallinen: tappiotonta tilastoaan puolustava Patriots on vain voiton päässä siitä kirkkaimmasta kruunusta.