Omistajat päättivät sääntömuutoksista
Pudotuspelijärjestelmään ei tehty muutoksia, mutta joukko muita ehdotuksia hyväksyttiin NFL:n joukkueiden omistajien kevätkokouksessa.
Villin kortin kierroksen kotietu pysyy siis edelleen divisioonamestarilla, vaikka sillä olisikin vastustajaansa huonompi voittosuhde. Vaikka tasoerot divisioonien välillä saattavat olla isot, ts. mestaruus irtoaa toisessa divisioonassa toista helpommin, pitivät joukkueiden omistajat silti tärkeänä antaa kaikille divisioonamestareille kotiedun.
Likipitäen kaikki muut ehdotukset sitten läpäisivätkin omistajien seulan.
Ammattilais- ja yliopistosäännöt ottivat pari askelta kohti yhdenmukaisuutta. Forceout-sääntö kiinniottitilanteissa poistuu, eli tästä lähin kiinniottajan on saatava molemmat jalat kentän puolelle kaikissa tilanteissa. Kolikonheitossa voittaneella joukkueella on nyt myös ammattilaisissa mahdollisuus siirtää valinta aloituspotkun vastaanoton ja kenttäpuoliskon välillä toisen puoliajan alkuun. Aiemmin NFL:ssä piti valita suoraan jompikumpi kahdesta edellämainitusta. Kasvosuojukseen tarttumisesta aiemmin lievissä tapauksissa annettu viiden jaardin rangaitus poistuu. Nyt siis jokainen kosketus maskiin, tahaton tai tahallinen, tuo 15 jaardin penaltin.
Videotarkastus otetaan käyttöön myös potkumaali- ja lisäpisteyrityksissä. Tähän suurimpana vaikuttimena oli viime kauden Cleveland-Baltimore-ottelu, jossa Brownsin potkaisija Phil Dawsonin viimesekuntien potkumaali kopsahti maalihaarukan keskiputkeen ja ponnahti takaisin kentälle. Maalin vieressä seissyt tuomari oli kuitenkin tilanteen tasalla ja maali hyväksyttiin.
Kypärään asennettava radio tulee ensi kaudella myös puolustuksen käyttöön. Ennestään pelinrakentajien kypärissä käytetty järjestelmä tullaan asentamaan yhden puolustajan päähineeseen. Asiassa on kuitenkin vielä pari sopimatonta yksityiskohtaa. Samoin kuin hyökkäyksen puolella, myös puolustuksessa vain yhdellä kentällä olevista pelaajista saa kyseinen laite olla kypärässään. Käytännössä ongelmia muodostaa puolustuksen erilainen dynamiikka: pelaajia vaihtuu tiuhempaan, ja harvoilla joukkueilla on puolustajia, jotka pysyvät kentällä jokaisella yrityksellä omalla puolustusvuorolla. Hyökkäyksessä ongelmaa ei tyypillisesti ole, sillä pelinrakentajat ovat yleensä aina kentällä.
7.4.2008 20:09 | Teemu | aihe: NFL