Altavastaajat vahvoilla divariavauksessa

Ei ole kyllä taas meikäläisestä ennustajaksi. Ei niin millään mittarilla.

Ensimmäinen pieleenmennyt ennustus oli Espoo Devilsin sijoitus sarjassa. Devils on kaikkien harmiksi joutunut luopumaan sarjapaikastaan, joten piinaajia ei ainakaan omissa pelipaidoissaan tällä kaudella kentällä nähdä. Asiasta on jo puitu useammassakin paikassa tunteet kuumahkoina, joten en enää itse aio koskea aiheeseen 20 jaardisella kepukallakaan. Toivon vain todella, että entinen divarin valtias nousee jälleen omalle sarjatasolleen.

Mutta sitten tämän viikon tapahtumiin. Kirjoitan artikkelia pelkkien tulosten perusteella, joten otteluraportteja odotellessa homma menee spekuloinniksi.

Ensimmäisenä ottelunsa saivat päätökseen Oulu ja Lappeenranta. Odotin tästä selkeää voittoa Lappeenrannalle, mutta toisin kävi. Oulu on ollut ottelussa niskan päällä alusta loppuun. Loppunumeroiksi ottelussa saatiin selkeät 22-8 (9-0) kotijoukkueelle. Yhtään Oulua en tahdo aliarvioida, mutta siis pakkohan tälle nyt jokin syy on olla. Eikö Rajaritarit saanut sakkia otteluun vai mitä tapahtui?

Mutta eipä sinänsä. Oulu antoi meikäläiselle kunnon näpäytyksen ja on ihan varma juttu, että en aliarvioi porukkaa ainakaan yhtä pahasti jatkossa. Oulu on ottanut kauteen erittäin vahvan alun ja antanut myrskyvaroituksen kaikille muille. Ainakin kotonaan se on vahva joukkue. Ensi viikolla sitten saadaan vähän lisää infoa.

Toisesta hitusen pienemmästä yllätyksestä vastasi puolestaan Steelers, joka kaatoi vieraissa Karhut lukemin 32-41 (6-13). Alustavien minulle kantautuneiden tiedonmurujen mukaan laitahyökkääjän tontilla ollut James Harvey oli suljettu tehokkaasti porilaisten toimesta, mikä oli puolestaan antanut tilaa Steelersin muille laitureille. Puolustuksen linjassa pelannut Michael Berg oli omasta puolestaan sulkenut tehokkaasti Porin juoksua ja ottanut tärkeitä jaardeja fullbackin paikalla. Joka tapauksessa puolustuksilla on ollut molemmilla puolilla kädet täynnä, koska maalialueella on vierailtu todella ahkerasti tässä ottelussa.

Lisäinfoa tulee varmasti myöhemmin otteluraporttien muodossa.

Spekkausta en lopeta, mutta taitaa olla parempi, että otan jo omatkin ennustukseni ison suolasirottimen kanssa! Ensi viikon otteluista metelöin lisää ensi viikolla.

24.5.2008 18:57 | Erik | aihe: divarit

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

Kommentoi