Rajaritarit lähti kauteen takki auki

Erik ihmetteli eilen että mitä kummaa Rajaritareille on mahtanut käydä kun yksi sarjan suurimmista ennakkosuosikeista otti kuokkaan sarjanousijalta. Viime kaudella vielä Vaahteraliigassa pelannut Etelä-Karjalan Rajaritarit siis hävisi sarja-avauksen Oulu Northern Lightsille numeroin 22-8.

Haastattelin eilen Rajaritareiden päävalmentaja Tero Haikoa Etelä-Saimaa -lehteen kirjoittamaani ottelujuttua varten. Hän piti tappion syytä selvänä:

- Lähdimme takit auki pelaamaan, Haiko summasi.

- Ei tässä ole mitään muuta selitystä. Homma ei alkuun toiminut ja sen jälkeen iski paniikkinappula päälle. Pienetkin asiat menivät sen jälkeen pieleen, hän harmitteli.

Erityinen murheenaihe Rajaritareille oli hyökkäys ja varsinkin juoksupeli.

- Jos puolustus on kolme neljäsosaa ajasta kentällä, loppuu jossain vaiheessa voimat.

Rajaritarit oli ainakin vielä ennen ottelua sarjan suurimpia ennakkosuosikkeja. Haikon mukaan panikkiin ei kuitenkaan vielä ole syytä.

- Tämä teki varmasti monelle erittäin hyvää. Nähtiin että pelkästään se että ennen on pelattu Vaahteraliigassa ei merkitse mitään, hän sanoi.

- Joukkue on kunnossa ja vielä kun saadaan päätkin kuntoon niin homma toimii, hän suunnitteli.

Rajaritareiden kaudenalustunnelmia ennen ensimäistä ottelua voi lukea Etelä-Saimaan nettisivuilta. Samassa yhteydessä julkaistiin myös kirjoittamani pelinrakentaja Thomas Kudyban haastattelu, jota lehden nettisivuilta ei löydy. Tässä se kokonaisuudessaan:

Ystävät houkuttelivat Kudyban takaisin Lappeenrantaan

Rajaritareiden pelinrakentajana nähdään alkavalla kaudella tuttu mies. Yhdysvaltalainen Thomas Kudyba tekee vuoden tauon jälkeen paluun rajaritaripaitaan.

- On todella mukaavaa olla täällä taas. Edellisellä kerralla viihdyin niin hyvin, hän sanoo.

23-vuotias Chicagon läheltä kotoisin oleva Kudyba pelasi yliopistotasolla Illinois Wesleyan -yliopistossa ja sen jälkeen ammattilaisena sisäjenkkifutiksen UIF-liigassa.

- Jatkan syksyllä opintojani ja halusin pelata vielä yhden kauden jenkkifutista. Täkäläinen kausi sopii hyvin kesän aikatauluuni, Kudyba kertoo.

- Harkitsin vakavasti Irlannissa pelaamista, mutta mahdollisuus viettää kesä vanhojen ystävien kanssa voitti.

Aiemmin historiaa opiskellut Kudyba on amerikkalaisen jalkapallon pelaamisen lisäksi viime vuodet työskennellyt muun muassa personal trainerina. Nyt hänellä on tähtäimessään maisterintutkinto ja joko historian tai liikunnan opettajan työ sekä amerikkalaisen jalkapallon valmentaminen.

- Jos haluaa valmentaa yliopistossa, vaaditaan käytännössä maisterin tutkinto. Opettajan eduista kiinnostaa erityisesti pitkät lomat, hän nauraa.

Kahden vuoden takaisesta Lappeenrannan-vierailusta Kudyba näkee muuttuneensa eniten harjoittelumetodien osalta.

- Jokaisella kaudella tulee opittua jotakin uutta. Viimeksi minulla oli ongelmia reisien kestämisen kanssa, joten nyt olen jättänyt painojen nostamista vähemmälle ja panostanut juoksemiseen.

Rajaritait harjoittelee joukkueena kaksi tai kolme kertaa viikossa. Työkseen pelaavalle jää siis reilusti luppoaikaa.

- Käyn salilla joka päivä, vietän aikaa ystävien kanssa ja ehkä kalastelen. Kotiin palattuani minulla tulee olemaan niin vähän vapaa-aikaa, että tästä kesästä pitää ottaa kaikki irti, hän suunnittelee.

25.5.2008 15:45 | Tuomas | aihe: divarit

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

7 kommenttia:

  1. HMTT:

    Tostahan saa käsityksen, että RR mokasi niin hyökkäys kuin puolustuksen
    puolella, ilmeisesti Oulu sai “vahinko voiton” vai mites tuo valmentajan sanomat pitäs käsittää ?

  2. J Surakka:

    Valmentajahan on vähän kuin firman tj. Vaikea uskoa, että joku valmentaja sanoisi alkukaudesta virallisessa haastattelussa, että “V…iks menee koko kausi eikä voiteta otteluakaan näillä hörhöillä!” Aivan kuten firman tj:kään ei varmaankaan julista että tulee tosi huono tilikausi eikä toivoa paremmasta. PR:ää se on ja osin omien tsemppausta. Eli absoluuttisia totuuksia tuskin kuulet kenenkään koutsin suusta lehtihaastattelussa…

  3. Katsoja:

    Koko kirjoitus on ottelun voittaneen joukkueen aliarvioimista, huonoin seli seli ikinä. Onko vaikea myöntää hävinneensä paremmalleen?

    Mielenkiintoinen pointti ottelusta: Oulu viime kaudella II-divarissa, LPR liigassa. Tässäkö oli näiden kahden sarjan ero?

  4. Veltsu:

    Niin, todellakin ! Tama sama Rajaritari -joukkue oli Liigassa viime vuonna ja havisi nyt Norteille (joka on ollut perinteisesti huono jo vuosia). Tassako on taso ? Missa mennaan Lappeenrannassa ?

  5. MKO:

    NO älkääs Oulun pojat henkseleitä paukutelko vielä, katsotaan kun tuutte lappeenrantaan, niin miten käy. Oma peli oli tosi sekaisin hyökkäys puolella mm ei ollut RB:tä ollenkaan mukana,eikä valmentajaa.Ja ei meillä nyt ihan sama jengi ole kuin liigassa.Puolustuksesta puuttuu aloittavaa 5 pelaajaa.

  6. J.Seppälä:

    Ei täällä Oululaiset mitään henkeleitä paukuttele eikä housu vöitäkään, meillä
    ei ole mitään varaa pullistella kellekkään, joten MKO– suuntaa katseesi muualle kuin Ouluun näistä kirjoitteluista.

  7. J Surakka:

    Veltsulle: Kyllä. Juuri tuona kyseisenä päivänä joukkueiden taso oli se, että Oulu oli parempi ja Rajaritarit huonompi.

Kommentoi