Steelers sarjakärkeen divarin puolimatkassa

Värikkäästä I-divisioonasta on nyt pelattu puolet otteluista, mutta sarjataulukko on edelleenkin kovin tasainen. Pienen eron muista on onnistunut nappaamaan Kuopio Steelers, joka nappasi sarjataulukon kärkipaikan sunnuntaina Kouvolassa Indiansin kustannuksella.

Ottelu oli pienemmässä mittakaavassa samanlainen kuin vuosi takaperin Kouvolassa. Silloin Indians meni reiluun johtoon, mutta Steelers onnistui kirimään lopussa ohi. Näin kävi tälläkin kertaa, mutta pienemmillä numeroilla. Indians nappasi kahdella pistesuorituksella 10-0 -johdon, jonka Steelers kavensi ennen puoliaikaa lukemiin 10-7. Toisella jaksolla touchdowneja ei nähty enää kuin yksi. Siitä vastasi vierasjoukkue, joten pisteet matkasivat Kuopioon lopulta lukemin 10-15 (10-7).

Divarin toinen kärkikamppailu (toim. huom. kaikkihan nämä ovat kärkikamppailuja) käytiin Porissa, kun karhuja saapuivat kaatamaan Etelä-Karjalan Rajaritarit. Karhut eivät kuitenkaan antaneet Ritarien horjuttaa itseään vaan järjestivät vieraiden kanssa oikein kunnon maali-iloittelun, josta vielä selvisivät voittajina. Lopputulos oli 44 - 33 (31 - 14).

Olisi mielenkiintoista nähdä ottelun tilastot, jotka varmaan tässä parin päivän sisällä napsuvat nettiin. Hyökkäyksillä luulisi olevan aika mojovat jaardilukemat molemmin puolin.

Sarjataulukko on siis vieläkin hyvin tasainen. Koko sakki on neljän pisteen sisällä ja tällä ristiinpelaamisella on aivan kenellä tahansa vielä päästä sarjakärkeen tai pudota sieltä pois. Nyt päästäänkin sitten uusintakierrokselle, joten on taas mielenkiintoista nähdä minkälaiseksi joukkueiden voimasuhteet muuttuvat, kun kotijoukkueet vaihtavat paikkaa.

Ensimmäisenä tulessa ovat ensi viikolla Etelä-Karjan Rajaritarit ja tämänkin viikon levännyt Oulu Northernlights. Oulu järjesti ensimmäisellä kierroksella jymy-yllätyksen ottamalla Rajaritareiden päänahan, joten on mielenkiintoista nähdä pystyykö Oulu uusimaan suorituksensa, kun joutuukin itse matkustamaan läpi Suomen. Voitto olisi varmasti tervetullut molemmille joukkueille sarjataulukon ollessa tiukkaakin tiukempi.

Steelers saa vieraakseen Pori Bearsin sunnuntaina. Ensimmäisellä kierroksella Steelers oli Bearsia parempi ottelussa, jossa ei myöskään pihistelty pisteissä. Odotettavissa voi siis hyvinkin olla myös tällä viikolla varsin pisterikas vääntö. Ennakkosuosikin viitta on toki Steelersillä, mutta kuten nähty on jo joka viikko tämän vuoden divarissa, ihan mitä tahansa voi tapahtua.

EDIT: Poistettu kappale Steelersin QB:sta, koska kirjoittaja oli ns. pihalla kuin lumiukko.

30.6.2008 17:25 | Erik | aihe: divarit

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

5 kommenttia:

  1. Mikko:

    Pitäisihän sinun Erik tietää, että kaikkea ei kannata uskoa mitä internetissä lukee. Statseissa Carpelan on Törrönen, koska lainasi tämän paitaa. Törrönen ei puolestaan ollut pelikunnossa ollenkaan.

  2. Erik:

    Poistinpa tuon turhan kappaleen siis. Osaaminen on ilomme! \o/

  3. Teme:

    Tilastot tosiaan lähetetty tänään (ma) ilman vastustajan nimiä matkaan, koska pelaajaluettelo hukkui johonkin. Ne saa sinne jälkikäteen lisättyä kyllä, mut tulee nyt näin. Anyway, jaardilukemat porista tosiaan hurjia kuulemma on, eli 450 muistaakseni molemmilla. Bears sai vaan kapitalisoitua paremmin… Hurjaa divaria vaan jatkossakin kaikille, hauskaa piisaa!!!

  4. Teme:

    Luin jutun loppuun… Onko Friman suostunut jo viitan pukemaan;)…???

  5. Jussi F:

    En suostu viittaa pukemaan, koska ei ole löytynyt tarpeeksi isoja…

Kommentoi