Arkisto: July 2008

Taistelu divaripleijarien kotiedusta alkaa

31.7.2008 20:03 - Erik

Tulevana viikonloppuna aletaan käydä otteluita, joiden merkitys päätettäessä kotietua pudotuspeleissä, on huomattava. Sarja on ollut ennätystasainen ja tällä hetkellä vielä jokaisella joukkueella on mahdollisuudet pudotuspeleihin.

Lue koko juttu »

Steelers kaatoi Indiansin Kuopiossa

28.7.2008 2:28 - Erik

Tämän viikonlopun ainoassa ottelussa Kuopio Steelers kaatoi Kouvola Indiansin kotikentällään lukemin 22-0 (19-0). Kuopio laittoi ottelun pakettiin jo ensimmäisellä neljänneksellä kolmella touchdownilla. Tämän jälkeen molemmat hyökkäykset alkoivat rämpiä ja ainoasta pistesuorituksesta kolmen ensimmäisen neljänneksen TD:n jälkeen vastasi Steelers kenttäpotkumaalilla.

Steelers kuljetti palloa tuttuun tyyliin tällä kaudella eli sekä ilmateitse että juosten, painopisteen ollen kuitenkin juoksupeleissä. Indiansin juoksuhyökkäys taas oli myös tässä ottelussa suhteellisen tehoton, mutta ilmateitse palloa kuljetettiinkin sitten huomattavasti tehokkaammin. Tällä kertaa kuitenkin pisteet jäivät tekemättä.

Voitollaan Steelers varmisti myös välieräpaikkansa karkaamalla kuuden pisteen päähän Indiansista. Indiansilla on vielä minun laskujeni mukaan mahdollisuus päästä pudotuspeleihin, mutta se vaatii selvänumeroiset voitot molemmista seuraavista otteluista Oulu Northern Lightsia ja Etelä-Karjalan Rajaritareita vastaan. Tämän lisäksi joko Oulun tai Rajaritareiden on hävittävä kaikki muut ottelunsa, jotta Indians voisi päästä vielä jatkopeleihin. Toisin sanoen näyttää varsin todennäköiseltä, että tänä vuonna tiukan divarin pleijarien ulkopuolelle jää Kouvola Indians.

Sitäkin kovempi vääntö tullaan käymään kotiedusta, minkä suhteen voi tapahtua edelleenkin mitä tahansa, koska kaikki joukkueet ovat kahden pisteen sisällä. Parhaimmat saumat on kuitenkin Pori Bearsilla sekä Rajaritareilla, koska molemmilla joukkueilla on vielä mahdollisuudet kahteentoista sarjapisteeseen. Joukkueet kohtaavat runkosarjan viimeisessä ottelussa, joten on hyvinkin mahdollista, että ko. ottelussa ratkaistaan sarjataulukon piikkipaikka.

Karhut kärkeen ja inkkarit pohjalle

13.7.2008 19:16 - Erik

I-divisioonassa käytiin taas kaksi jännittävää kamppailua tärkeistä sarjapisteistä. Sarjakärkeenkin saatiin jo toista kertaa tänä vuonna joukkue, jolla on enemmän pisteitä kuin muilla.

Steelers yritti murtaa Oulun kotitaikaa lauantaina, mutta se jäi kuitenkin yritykseksi. Puolustukset juhlivat, kun Northernlights jatkoi kotiottelujen voittoputkeaan ja yhden touchdownin turvin jätti pisteet Ouluun pistein 6-0 (0-0). Steelers oli hallinnut hienokseltaan ottelun alkupuolta, mutta Oulu oli kuitenkin toisella jaksolla onnistunut kääntämään ottelun hiuksenhienosti edukseen. Ja sehän riittää.
Steelers on nyt hyvän alun jälkeen menettänyt johtonsa ja pudonnut sarjataulukon pohjalle. Kuopiolaisten pitää saada piristettyä etenkin hyökkäyspeliään, jos mielivät vielä päästä takaisin taistelemaan kotiedusta pudotuspeleissä. Oulu taas kotietunsa turvin on onnistunut vankistamaan paikkaansa sarjassa, mutta vieraspisteitäkin pitäisi saada, jos joukkue mielii pelaamaan pudotuspelinsäkin kotona.

Pori Bears toisti aiemman voittonsa Kouvola Indiansista ja kaatoi vieraat kotikentällään numeroin 34 – 13 (14 – 0). Saadun kahden sarjapisteen turvin Bears otti myös tiukan otteen sarjakärjestä ja on nyt ainakin minun laskujeni mukaan käytännössä varmistanut pudotuspelipaikkansa, vaikka mitä tapahtuisi. Indians taas jatkaa sarjataulukon hännillä kahdessa pisteessä ja kaipaa kipeästi lisää sarjapisteitä, jos se mielii vielä pudotuspeleihin. Minimissään kolmesta seuraavasta pelistä on voitettava kaksi, jos Indians aikoo edes vieraissa pelata finaalipaikasta.

Tästäkin huolimatta sarja on yhä tasaisempi kuin ikinä. Neljä kärkijoukkuetta ovat kaikki kahden pisteen sisällä, joten aivan mitä tahansa voi tapahtua. Kouvola Indiansin onni on, että he eivät joka tapauksessa voi pudota sarjasta pois, joten he voivat sinänsä pelata loput ottelunsa siten, että heillä on jäljellä pelkkää voitettavaa.

Olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä miten Devils olisi muuttanut sarjataulukkoa, jos he olisivatkin saaneet joukkueen jalkeille tälle kaudelle. Jospa kahden vuoden päästä divarissa nähtäisiin taas uudistunut ja kovaa divarifutista pelaava sakki.

Divarikärki jälleen tasapisteissä

7.7.2008 8:59 - Erik

I-divisioonan sarjataulukon kärki on jälleen tasapisteissä. Etelä-Karjalan Rajaritarit, Pori Bears sekä Kuopio Steelers posottavat kaikki kuudessa pisteessä viiden pelatun kierroksen jälkeen.
Lue koko juttu »