Divarikärki jälleen tasapisteissä

I-divisioonan sarjataulukon kärki on jälleen tasapisteissä. Etelä-Karjalan Rajaritarit, Pori Bears sekä Kuopio Steelers posottavat kaikki kuudessa pisteessä viiden pelatun kierroksen jälkeen.

Oulu Northernlightsin tuttu kaava piti tälläkin viikolla. Kotona voitetaan ja vieraissa hävitään. Ensimmäisen kierroksen jymy-ylläri, kun Oulu kaatoi Rajaritarit, oli enää muisto vain Rajaritarien kaataessa pohjoisen pojat 51 - 28 (38 - 14). Oulukin on kyllä ollut vahvasti ottelussa mukana ja tehnyt maaleja, mutta puolustus on tuntunut olevan varsinkin ensimmäisellä puoliskolla kuin reikäjuusto. Ensimmäisen puoliajan 38 päästettyä pistettä puhuvat omaa karua kieltään. Erilainen tulos kuitenkin kuin edellinen vieraskoitos Indiansia vastaan, jossa Oulu tuntui olevan aivan täysi vastaantulija.

Steelers ei pystynyt pitämään sarjajohtoaan Kuopiossa pelatussa ottelussa Pori Bearsia vastaan. Kuopio jaksoi sinnitellä ensimmäisen puoliajan, mutta päästi Bearsin johtoon takakentän nukahduksen siivittämänä vähän ennen toisen neljänneksen päättymistä. Toisella puoliajalla sitten karhut menivätkin menojaan. Bears sai pelivälineen itselleen kuusi kertaa. Kerran oranssipaidat punttasivat, kerran rähmäsivät ja loput vietiinkin sitten pohjiin asti. Steelers sai pyristeltyä yhden maalin, mutta muuten ennen taukoa pelatun Rajaritariottelun tyyliin toista puoliaikaa saattoi kuvata lähinnä ylijuoksuksi. Lopputulos oli 13-40 (7-14).

Steelers on ollut yllättävän heikko kotonaan tällä kaudella. Se vaivoin onnistui kaatamaan Oulun ja sen jälkeen rämpi pahasti Rajaritareita ja Bearsia vastaan. Vieraissa taas tappioita ei ole tullut ainuttakaan.

Ensi viikolla lauantaina Steelers yrittää kiillottaa panssariaan Oulun kustannuksella. Kotonaan voittamaton Northernlights ei kuitenkaan varmasti tee tästä helppoa, sillä Castrénin kentälle on jo jäänyt niin Rajaritareiden kuin Bearsinkin päänahka. Oulu lähtee otteluun mielestäni jopa hienon hienoisena suosikkina näiden vanhojen meriittien perusteella. Steelersin kontolle jää murtaa Oulun kotitaika.

Sunnuntaina Pori ottaa uusintamatsin Kouvola Indiansista, tällä kertaa kotikentällään. Edellisessä ottelussa Bears juoksi inkkarien yli lukemin 10-26. Indians on yksin sarjataulukon pohjalla kahdessa pisteessä ja alkaa pikkuhiljaa tarvita niitä voittoja, jos mielii vielä playoffeihin. Otteluita on onneksi vielä monta jäljellä, joten Indiansilla on tarpeeksi tilaisuuksia kääntää kelkka. Bears on kuitenkin selkeä suosikki kotonaan tässä ottelussa, joten helppoa iltaa ei ole tälläkään kertaa luvassa kummallekaan osapuolelle.

7.7.2008 8:59 | Erik | aihe: divarit

Mahdollisesti aiheeseen liittyvää:

8 kommenttia:

  1. lasaretti:

    taitaa steelersin suorituksia syödä loukkaantumiset aika pahasti.

  2. Erik:

    Loukkaantumiset kieltämättä verottavat, mutta eipä se joukkue yhden tai kahden miehen harteilla toivottavasti lepää.

  3. Juupajuu:

    Niinhän ne kaikkia joukkueita…

  4. Mikko:

    Toisia enemmän ja toisia vähemmän, mutta niillä mennään ketä kentälle saadaan.

  5. lasaretti:

    joo, mutta steelersin häviö oulussa kertoo kyllä karua kieltä siitä, että kuopiossa painitaan ankarasti loukkaantumisten kanssa.

  6. katsoja:

    ja siitä, että oulu on aika vahva kotijoukkue…

  7. Kames:

    Kuten aiemminkin olen sanonut… Muiden mielestä Oulu voittaa vain jos vastustajalla on loukkaantumisia tai vastustaja pelaa huonon pelin. Eikö Oulu koskaan pelaa mukamas hyvin… ;)

  8. Mikko:

    Oulu on pelannut kaksi hyvää peliä tällä kaudella Steelersiä vastaan. Toukokuun lopussa voitto olisi tullut hyvällä pelillä jos Oulu olisi matsin vienyt ja lauantaina voitto tuli hyvällä pelillä. Loukkaantumisia en syytä tappiosta vaikka sivussa olikin taas mm. aloittava pelinrakentaja. Oulu pelasi hyvin samoin kuin mielestäni Steelerskin. Ottelun ratkaisun olisin kuitenkin suonut tapahtuvan kentällä olleiden joukkueiden toimesta.

Kommentoi