Analyysimiehen analyysi

Reilun neljän kuukauden hiljaiselo päättyköön.

On kulunut jo lähes kolme vuotta siitä kun aloitin “Kainalopallokorneri”-urani. Se käsittää tähän mennessä noin reilut 60 postattua juttua. Eli juttuja on melkein tullut julkaistua huikeat kaksi per kuukausi tahtiin. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Silti kuitenkin useammat palstan seuraajat ovat kuitenkin huomanneet panokseni. Tällä yritän osoittaa, että kovin suurta panostusta ei tarvitse tehdä, että pääsee näissä piireissä tunnetuksi. Eli jos mielenkiintoa analyysien, uutisten tai vaikka opetusjuttujen tekemiseen lajin tiimoilta löytyy, niin rohkeasti vaan yhteydenottoja. Tuomas kyllä järjestää tunnukset millä sanallista arkkuaan pääsee raottamaan muillekin.

Itse olen pettynyt oman kirjoitusinnon lopahtamiseen, ja ihmettelen miksi näin on käynyt myös muille kirjoittajille. Vähän odottelin että Divarista tulisi kirjoituksia edellisvuosien tapaan, mutta ei Erik ole vissiin ehtinyt sitten. Koska mielenkiinnon kohteenani on tuo rapakon takainen sarja, niin voin luvata analysoida sitä taas kun saadaan homma käyntiin (luulen että kauden alkuun mennessä taas se kirjoitusinto löytyy jostain). Ainoastaan se kiinnoistaisi tietää, että onko niille tekemilleni Suomenkielisille jorinoille NFL:stä yhtään tilausta, koska emme pysty kilpailemaan sisällön määrässä Ameriikan serkkujen kanssa. Eli annanko kynäni olla talven jäljiltä vielä naftaliinissa vai kaivanko sen vielä esille? Ugh, olen puhunut.

8.6.2009 16:00 | Joose | aihe: muut

13 kommenttia:

  1. BK:

    Kyllähän yksittäisen tallaajankin näkemyksiä NFL:stä voi seurailla. Mutta ehkä päivän hypesana “blogi” voisikin olla se fiksuin tapa hoitaa kainalopalloa jatkossa jos innostus on rajallisempi kuin ennen. näinhän täällä vapaaehtoistoiminnassa usein käy, perustajien ja aktiivisten vetäjien varassa hommat usein etenee mutta kun heidän panostaminen alkaa rajoittumaan niin katoaa toiminnan jatkamiselta pohja hyvin usein. Eli raatajia ei kovin helpolla löydy jatkamaan. Eli kiitokset menneista ja jos ameriikan mantereen pelejä seuraat ja haluat analysoida niin kyllä minä ainakin mielelläni niitä seuraisin – tavoitteena on se 1 max 2 peliä viikossa katsella. Jqa kun valitnaa pitää tehdä aina ncaa ja nfl:n välillä niin paremminhan sitä kartalla pysyy kun joku tiivistää tuloksia, muttei kuitenkaan pelkästään loppunumeroihin.

  2. J.Seppälä:

    Harmi harmi, saatiin kuitenkin nauttia täällä 2008 1.divarin tasaisista väännöistä jälkilöylyjen kera. Kornerin porukka—kerran vielä tämä suo yli, että heilaltaa !!!!!!

  3. Mursi:

    Yhdyn vertauskuvallisesti edellisiin. Täältä on ollu mahtava lukea juttuja peleistä kaikilla tasoilla II-divarista NFL asti ja kyllähän se outo tapa vieläki on ku nettiselaimen aukasee että kainalopallokorneri pitää käydä kattomassa vaikka viime aikoina kovin hiljaista onkin ollut…
    Toivottavasti toiminta jossain muodossa jatkuu!

  4. Joose:

    *Ruoskii itseään ja muita kirjoittajia*

    Omalta osaltani en lupaa mitään, ettei mörökölli tule vierailulle, mutta jos hyvin käy niin ehdin syksymmällä NFL:n kiemuroihin perehtyä ja niistä myös kirjoitella. Pitää nyt toivoa että kesän aikana tulisi juttu tai pari divarin meiningeistä.

  5. Ville:

    Taitaapi olla Norhternlights liian kova pala muille 1-diarissa tällä kaudella, niin ei kukaan jaksa kirjoitella mitään..

  6. juupajuu:

    Siitahan se johtuukin.. ja taas on rikospahkina ratkaistu..

  7. Mursi:

    Kyllä siellä divarissa on ainakin kolme kovaa porukkaa joten analysoitavaa ja pohdittavaa varmasti piisaisi. Samoin Vaahtera vaikuttaa mielenkiintoiselta tänä vuonna. Mukavahan se on aina jefujuttuja lukea, mutta jostain se aikakin pitää niiden kirjoittamiseen repiä. Itselläni ei tahdo aina aika riittää edes lukemiseen saati sitten kirjoittamiseen, kirjoittamiseen ei kyllä riitä sitten taidotkaan :D

  8. Ville kans:

    1-divari on kova ja tasainen tänä vuonna. Kolmen kärki erottuu ja kyllä Kouvolallakin homma on halussa mutta se jokin puuttuu!?
    Eikä se Oulu nyt niin ylivoimaiselta vaikuta. Tiukat pelit kuitenkin esim Poria ja 69ersia vastaan. Mutta hyvä nii että homma toimii Oulussakin. Ylivoimasta on vielä turha puhua :)

  9. AP:

    Haa, muistin käydä täällä pitkästä aikaa.
    Syynä hiljaisuuteen voi olla lisääntynyt kilpailu. Useita uusia sivustoja, joissa on myös kuvia, on ilmaantunut jefusivustojen tiukasti kilpailtuun skeneen :) Ilmeisesti siis kainis on hieman tappiolla tässä taistossa…
    Iselläni oli tuo uusi foorumikin jotenkin vaikeampi, johtuen ehkä vanhasta selaimesta tms. Pitää kokeilla nyt uudella koneella.

  10. Joose:

    Minusta henk. koht hienointa mitä on pitkään aikaan nähty on tuo “touchdown.fi”-sivusto. Ei tosin ole sielläkään keskustelupalsta vetävä, mutta hattua täytyy nostaa materiaalin tuottajille, vaikka itseäni ei Suomi-pallo niin kiinnosta. Määrä ei edes korvaa laatua tuolla vaikka kuvia on paljon.

  11. No nii...:

    saatiin siitä 1-divarista sitten oikeen kunnolla tasainen. Mielenkiinnolla odotan raporttia Oulusta millainen peli oli!
    Kaikki on vielä auki “kolmen koplan” kesken. Mielenkiintoista nähdä kuka voittaa runkosarjan!
    Riittäköhän Porilla paukkuja/pelaajia ensi viikonlopun Olun keikalle? Uskoisin että tässä voidaan ratkaista runkosarjan voitto tai sitten ei Steelers on vahva myös. Kouvolan neljättä sijaa tuskin kukaan uhmaa!

  12. Punke:

    Omaan tarpeeseen parhaiten osuivat jutut, jotka selvensivät yliopisto-futista ja hierarkioita joilla joukkueet bowl-peleihin valitaan. Sillä niistä ei ollut ennen kainalopallokornerin kirjoituksia juurikaan mitään hajua.
    Nyttemmin on niiden ansiosta tullut kiinnitettyä enemmän huomiota ja mielenkiintoa myös yliopistopalloa kohtaan.

  13. Maejt:

    No, itse ainakin odotan innolla NFL:n alkua ja kaipaan myös jotakuta fiksua joka suomeksi niitä pelejä osaisi analysoida. Oma kielitaitoni ei kyllä riitä rapakon takaisten sivujen seuraamiseen jolloin tyydyn vain katsoon pelejä ellei täällä analysointeja jatketa :/

    Joten ainakin pari innokasta lukijaa täältä päin löytyy NFL jorinoille.

    Tätä Suomen divaria tai vaahteraa ei oikein ole joutanut seuraan mutta siihenkin koittaan edes loppu kaudeksi hiukan syventyä ja edes pari peliä käydä katsomassa :)

Kommentoi