I-divisioonan mestaruus ensimmäistä kertaa Steelersille
Sunnuntaina vilpoisassa säässä taisteltiin viimeinen divarivääntö Kuopio Steelersin ja Northern Lightsin välillä. Kuopiolaiset olivat järkänneet varsin hyvät puitteet finaaliottelulle. Maamme-laulu kajahti komeasti Rajaritareiden Jyri Hölkin suusta ja livebändi Painopiste viihdytti puoliajalla. Cheer Starsin tytöt pitivät huolta yleisön huudattamisesta.
Ottelu alkoi tasaisesti ja molemmat joukkueet kävivät kerran ottamassa parit uudet, jonka jälkeen punttaajat pääsivät kokeilemaan jalkojaan. Tämän jälkeen Steelers repäisi ja Zack Schafer kuittasi pari komeaa siivua pitkin kenttää. Steelers siirtyi pian 7-0 -johtoon. Oulu onnistui kaventamaan kenttämaalilla tilanteeksi 7-3, mutta sen enempää ei Oulu pystynyt ensimmäisellä jaksolla Steelersin puolustusta läpäisemään. Steelers paranteli lukuja vielä yhden touchdownin ja kenttäpotkumaalin verran. Puoliajalle mentiin siis lukemissa 17-3.
Northern Lights tuli uudistuneena pukuhuoneesta ja aloitti vimmatun takaa-ajon. Steelersin hyökkäys ei kuitenkaan ollut pekkaa pahempi ja touchdowneja jaettiin molempiin suuntiin. Northern Lights pääsi kuitenkin hengittämään Steelersin niskaan neljännellä neljänneksellä kavennettuaan lukemiin 24-17, joten katsomossa ei uskallettu aloittaa vielä liian aikaisin juhlimista.
Viimeinen vapauttava touchdown kuitenkin saatiin pari minuuttia ennen loppua, kun Schafer juoksi ensin useamman kymmenen jaardin mittaisen siivun ja päätyi parin jaardin päähän maalialueesta. Seuraavalla downilla Steelers viimeisteli loppunumeroiksi 31-17 ja ottelu oli käytännössä ratkennut. Hetkeä myöhemmin riemu repesi Steelers-leirissä, kun päätuomari vihelsi ottelun päättyneeksi.
Ottelun MVP-palkinnon sai odotetusti Zack Schafer, mutta oman osuutensa hänen juoksumenestykselleen antoi mainiosti pelannut Steelersin hyökkäyksen linja, joka myös kokonaisuutena palkittiin.
Northern Lights teki kuitenkin ottelusta jännittävän ja sen ansiosta yleisöstäkin saatiin lähtemään mukavasti ääntä pelin loppupuolella. Oululaiset olivat myös saaneet mukavasti omiaan paikalle kannustamaan, mikä ei yhtään haitannut tunnelmaa, kun muutama kunnon kilpahuutokin saatiin aikaiseksi.
Steelers on nyt ensimmäistä kertaa I-divisioonan mestari ja olen aivan varma, että todella ärsyttävä apina on nyt saatu heivattua monen Steelers-pelaajan niskoista pois. Niin monta vuotta Steelers on jaksanut ikuisena kakkosena tahkota divaria, että ainakin minä suon mielelläni tämän mestaruuden Kuopion pojille. Henkilökohtaisesti minun oli todella mukava seurata omien henk. koht. sankarieni Jarkko “Örö” Surakan ja Petri Pellisen juhlintaa. Veikkaisin, että tämä saattaa jäädä molempien konkareiden viimeiseksi otteluksi, mutta mistäpä sitä ikinä tietää.
Taas on yksi jännittävä divisioonavuosi takanapäin. Ikävän yksityiskohtana mainittakoon Vaasa Vikingsin sarjasta luopuminen, mutta muuten sarjan taso pysyi hyvänä kuten ennenkin. Ensi vuonna odotan mielenkiinnolla Helsinki 69ersin otteita heidän saatuaan riveihinsä kaksi todella kovaa pelimiestä.
Seuraavaksi voidaan jäädä sitten jännittämään, että mitä joukkueita ensi vuonna divarissa nähdään? Oulu oli uhannut nousevansa liigaan, mikäli he voittavat Spagettimaljan. Toisin kävi, joten kysyvä katse osoittaa nyt Steelersin puolelle. Tässä vaiheessa kysymykseen ei voida vielä vastata, joten jään odottelemaan mielenkiinnolla talven tapahtumia. Ja onhan tuo nähty ennenkin, että joukkue, joka ei ole voittanut Spagettimaljaa, saatikka sitten välieräottelua, on noussut Vaahteraliigaan seuraavana vuonna, joten ei mikään sinänsä estä Northern Lightsinkaan nousua. Etenkin, jos Steelers päättää jäädä divariin, niin tie oululaisille on auki pääsarjatasolle.
Kiitokset kaikille, jotka osallistuivat I-divarin toteuttamiseen kaudella 2009. Ja mukavaa talvea NFL:n parissa!
14.9.2009 7:16 | Erik | aihe: divarit
Maamme-laulun esitti Jyri Hölkki.
Kiitos.
Mielenkiintoista nähdä, hakeeko Kuopio paikkaa auringossa, varsinkin kun kirjoittajana joukkueen kannattajaksi tunnustautunut Erik on aikaisemmin ihmetellyt sitä ettei Helsinkiläinen Demons elämänsä aikana koskaan noussut ylimmälle sarjatasolle.
I-divarissahan Kuopiolla ei ole enää mitään voitettavaa.
Tuskinpa mun mielipiteet siihen mitään vaikuttaa, että nouseeko Steelers vai ei :-)
Jos pelaajamateriaali ja resurssit riittää, niin tottakai silloin pitäisi nousta.
Minulle ulkopuolisen silmin silloin aikanaan näytti tältä, kun Demonit kultavuosinaan dominoivat useamman kauden putkeen ykköstä. Tosiasiat sitten olivat mitä olivat.
Eiköhän Steelers liigaan mene, koska Surakka väitti SAJL:n foorumissa ostaneensa kaikki, siis KAIKKI pelaajat. Joten ensi vuonna divarissa pelaa 69ers, jonka rosterissa ovat ainostaan Johnsonin veljekset. Loput jenkkifutarit ovat sitten Steelersissä.
Eli 2010 kaudella:
Steelers vaahteraliiga 1.
69ers I-divarin mestari
Tämä ostoväitehän osoittautui uutisankaksi juuri silloin kun sixstarit löi uudet sopimukset pöytään steelersin nenän edestä ;).
Kylläpä meitä jallitettiinkin. Perskules.
No vähän harmittaa se ettei pidetä lupauksia. Menee luotto.
Liigaan vaan Stemons, kyllä sieltä alas pääsee jos ei pärjää :)
Hyvin te pelasitte oikeesti.Olin omassa pelissä Kouvolassa. myöki voittettiin kummatkin joukkueet. Juri on khyl Fiiliksissä siellä :D))))
Katsojalle: Kyllä meressä kaloja riittää ;)
Värväys on jo käynnissä….